Hyvin tarkenimme viime yönä illan kylmyydestä huolimatta. Helillä oli tuplakerrokset vaatteita ja useampi peitto.
Majatalon aamupala oli vasta 8.30 ja sehän on beregriinolle liian myöhäinen aika. Niinpä lähdimme katsomaan olisiko konditoria jo avannut ovensa. Vitriinistä loisti valo ja ovi oli auki. Nautimme siis hyvän aamukahvin croisantin kera ja kaiken kruunasi tuore appesiinimehu. Täällä juuri puristettua appelsiinimehua ei ole niin usein saatavilla kuin ranskalaisella reitillä.
Hyvillä mielin mielin lähdimme matkaan kohti Rabacalia, matkaa noin 20 km. Tänään oli ehkä aurinkoisin ja lämpimin päivä. Tuubille löytyi käyttöä suojaamaan niskaa sivusta ja takaa paahtavalta auringolta. Tänäänkin kuljimme paljon luontoreiteillä, välistä polku oli todella kapeaa. Keskustelimme ettemme misään tapauksessa haluaisi kulkea täällä yksin eikä huonon kaverin kanssa.
Kävellessä kaikki aistit ovat valppaana. Aina välillä tulvahtaa voimakkaita tuoksuja, kuuluu lintujen lauluja, sisiliskojen kahistelua maassa meitä paetessaan, kanojen kaakatusta ja kukkojen kiekumista. Auton äänen kuuluessa valpastuu siirtymään tien reunaan, usein autot ja muut ajoneuvot menevät kuitenkin jotain toista lähellä kulkevaa tietä pitkin. Tänään kuulimme useamman kerran ihanaa kirkonkellojen melodista sointia. Melodiasta tuli mieleen Jyväskylän Harjun tornista kuulunut iltasoitto.
Tänään pohdimme, että miten vaikoituvat linnuista ne, jotka muuttavat kesäksi Pohjolaan. Peippo lauloi iloista lauluaan ohikulkiessamme ja mustarastaan huilu soi usein.
John Brierley kertoi oppaassaan ystävällisestä ja vastaanottavaisesta kylästä Alvorgesta. Aitoa ystävällisyyttä koimme jo kylää lähestyessämme. Vanha mies oli kuokkimassa rikkaruohoja viiniköynnösten alta. Tervehdimme häntä ja hän pysäytti heti hommansa ja alkoi juttelemaan iloisesti kanssamme. Hyvin vähän ymmärsimme puheesta, mutta sen ymmärsimme, että kohtaaminen oli aito. Pysähdyimme kylän baariin kahville. Saimme lämminhenkistä palvelua. Isäntä esitteli meille vieraskirjat ja muisteli olisiko suomalaisia pysähtynyt aiemmin. Löysimme kirjasta ainakin yhden nimen.
Matka jatkui rauhallisesti tepastellen. Kukkulalla ollessamme ajattelimme, että Rabacalin kylä on alapuolellamme. Ihailimme maisemia, nautimme lämmöstä ja söimme viimeiset saamamme appelsiinit. Ne muuten oivat todella hyvänmakuisia. Kylään saapuessamme totesimme, että vielä on jatkettava matkaa joitakin kilometrejä päämäärään päästäksemme. Michiganilainen pariskunta totesi saman asian melko uupuneena. Rouva totesi, että me jaksamme, koska meidän täytyy,
Rabacalin kylä on todella pieni. Melko iso albergue täällä kuitenkin on, kahden hengen huoneita ja lakanat sängyssä. Lämmityspatteri on myös toimiva :) Kylän kauppa on todellinen mini minimarketti, vettä kuitenkin löysimme. Illallinen oli yksi heikoimmista tällä matkalla.
Yllätys, yllätys tapasimme tänään täällä majapaikassa suomalaisen peregriinon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti