keskiviikko 6. toukokuuta 2015

6.5.2015

Aurinkoinen ja lämmin päivä kävellen Alvaiazerestä Asiaoon noin 15 km.

Kaikki toiset peregriinot aberguesta olivat jo lähteneet taipaleelle, kun me kolme suomalaista saavuimme aamupalalle yksityisestä majapaikastamme. Söimme rauhassa ja viimeistelimme pakkauksemme. Aurinko paistoi heti aamusta pilvettömältä taivaalta suunnatessamme caminolle.

Heti alkuun meillä oli taivallettavana noin viisi kilometriä ylämäkeen, päivän korkeimmalle kohdalle 470 metrin korkeuteen. Näköalat alhaalle laaksoihin ja siellä oleviin kyliin olivat huikeat. Loppupäivä olikin enimmäkseen laskettelua alaspäin. Vaelsimme pienten kylien läpi pitkin kapeita kyläteitä joita reunustivat kauniit, vanhat kiviaidat. Kylissä näimme vain joitakin vanhempia ihmisiä. Iloisesti ja ystävällisesti he toivottivat meille hyvää matkaa. Kissat kulkivat tienvarsilla tai makoilivat lämpimässä auringonpaisteessa. Monissa pihoissa oli koirien lisäksi myös kanoja ja kukkoja. Näytti siltä, että kylissä ei ollut juuri asutusta, monissa taloissa oli myytävänä kyltti.

Suurimman osan ajasta kuljimme metsäpoluilla ja teillä. Metsä antoi mukavaa varjostusta auringon paisteessa. Tänään kuljimme useaan otteeseen Michiganista tulleen pariskunnan ohi ja he puolestaan ohittivat meidät pysähdellessämme. Lopulta majoituimme samaan majataloon. Taidammekin olla ainoat majoittujat täällä tänään.

Kaupunkiin saapuessamme puutarhassaan puuhasteleva mummo ilahtui nähdessään meidät ja taittoi molemmille leimukukat mukaan ja toivotti hyvää matkaa.

Tänään kuljimme taas karttaan merkityn kahvilan ohi huomaamatta sitä. Ansiaossa oli kirkon vieressä iso kahvila ja vitriinissä paloi valo mahdollisesta siestasta huolimatta. Konditorian tiskissä olikin runsaasti ihania leivonnaisia tarjolla, kahvi maistui todella hyvälle.

Tänään oli pyykkipäivä. Helena kiikutti kaikki pestävät vaatteet kaupungin pesulaan ja noudimme ne sieltä muutaman tunnin kuluttua pestyinä, kuivattuina ja viikattuna. Koko lysti maksoi kokonaista viisi euroa.

Tänään taas kaipailemme kotiin jätettyjä fleecekerrastoja nukkumaan mennessä, sisällä meinaa viluttaa. Jospa selviäisimme aamuun paleltumatta. Matka jatkuu aamulla ylämäkeen.

4 kommenttia:

  1. Täältä katsottuna siellä on kesä! Nauttikaa olostanne ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä on kesä, nautimme. :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista