lauantai 2. toukokuuta 2015

2.5.2015

Yö Barceloksen kosteudessa ja kaupungin juhlahumussa sujui hyvin. Illalla ruokaiureissulla kävimme vielä ihailemassa juhlavalaistusta.

Tänään olemme matkaneet satoja kilometrejä. Suuntasimme heti aamulla rautatieasemalle. Hetken kerkesimme ihmetteleään mistäköhän ostamme liput. Eipä hätää, lipunmyyjä saapui juuri aloittamaan työpäivän. Vajaan tunnin matka Portoon, junanvaihto ja siitä joitakin tunteja Santaremiin. Sieltä matkasimme vielä paikallisjunalla Vale de Figueiraan, jotta ehtisimme illaksi majoittumaan jonnekkin.

Aurinko ja 25 asteen lämpö olivat vastassa. Vaatetuksen tarkistus, aurinkorasvaa, vettä, rinkka pykälään ja sitten tien päälle kävellen. Kävelimme Azinhagaan saakka ja sieltä taksilla loppumatka Golegaan.

Kävelimme tänään pääasiassa peltoteitä pitkin. Kukat värittivät kulkuamme kaiken aikaa. Heinää oltiin paalaamassa jättipaaleiksi. Näimme maissipeltoja pikkutaimilla ja meistä näytti, että tomaatintaimetkin oli istutettu pellolle riveihin. Ihailimme erityisesti todella kauniita punaisia unikkoja teiden varsilla. Loppumatkasta vamistelimme reittiä eräältä iäkkäältä mieheltä, kun hän lähti polkupyörällään pellolta. Hän opasti meidät oikotielle ja yksi päivän kohokohdsta oli se, kun hän odotti ilmestymmekö mäen nyppylän takaa oikeaan suuntaan.

Ajattelimme yöpyä Azinhagan kylässä. Yöpyminen oli kuitenkin turhan kallista ja mutoinkin tuntui, että saapumisemme herätti turhan paljon huomiota kyläläisissä. Halvemmaksi tuli jatkaa taksilla ja majoittua Golegassa. Taksikuski vei meidät todella viehättävään majataloon. Vasta täällä kohtasmme tänään ensimmäiset peregriinot Irannista ja Espanjasta.

Sääennuste lupaa huomiseksi sadetta, katsotaan mitä keksimme.

3 kommenttia:

  1. Mukavaa kerrontaa ja niin eläviä kuvauksia, että tuntuu ihan siltä kuin itsekin siellä mukana kulkisi! Upea tuo unikkokuva.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista luettavaa tosiaan. Varmasti jokainen päivä erinlainen, eikä mene aina suunnitelmien mukaan. Teillä niin hyvä asenne😄

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti aurinko on paistanut! Kepeitä kilometrejä, terveiset Reiskalta :)

    VastaaPoista