maanantai 4. toukokuuta 2015

4.5.2015

Espanjalaiset olivat lähteneet jo kävelemään, kun me heräsimme ennen seitsemää. Pöydällä odottivat aamupalasämpylät ja Heli turautti portugalilaisen aamukahvin. Reippaana lähdimme reppu selässä matkaan ennen kahdeksaa.

Kävelyreitti kulki pikkuteitä pitkin viljelysmaisemien halki. Ihmiset olivat taas pelloilla töissä. Tomaattirivit olivat todella pitkiä. Totesimme, että istuttajilla on matkaa saran päästä päähän. Tänään näimme useita haikaroita ja niiden pesiä. Voimalinjojen tukirakennelmat näyttivät olevan suosittuja pesäpaikkoja.

Sao Caetanon jälkeen tulimme Quinta Carligaan. Siinä oli valtavasti vanhoja autioituneita rakennuksia joen vierustalla. Niistä näki edelleen, että siinä ympäristössä oli ollut joskus paljon loisteliasta elämää. Julkisivua onneksi pidettiin vielä kunnossa. Alla on kuva tästä paikasta.

Rakennelmia ihaillessamme alkoi satamaan. Ei muuta kuin sadeasut päälle ja matka jatkui kohti Vila Nova Barquinaa. Sade yltyi ja niinpä taas aloimme suunnittelemaan kuivempaa matkustustapaa. Junarata meni joidenkin kilometrien päästä Entroncamentosta. Suuntasimme sinne ja matkustimme junalla loppumatkan Tomariin.

Tomarissa majoituimme viehättävään melko uuteen hostelliin Thomariin. Olimme lepäilemässä kerrossängyissämme, kun huneeseen tuli vaalea nainen Haltin reppu olkapäällään. Hän hämmästyi aidosti, kun huonekaverit puhuivat suomea. Selvisi, että hän on Tuulikki, jonka tiesimme facebook kommentin perusteella tulevan perässämme.

Tomarissa on paljon historiallisia rakennuksia. Yksi niistä on Temlario linna ylhäällä mäellä kaupungin yläpuolella. Kipusimme ylös linnaan, mutta se sulkeutui juuri emmekä päässeet tutustumaan sen sisäpuolelle. Tuulikki oli käynyt siellä ja kertoi sen olevan todella upea paikka. Ehkäpä joskus toiste.

Aamupala on tilattu puoli seitsemäksi. Huomenna on 30 km matka ylämäkeen ennen yöpymispaikkaa ja junarata ei kulje siihen suuntaan. Jäimme tänään pääteasemalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti